WANHA WILLÄHTI -kerho

Wanha Willähti -kerho

 

Wanha Willähti – pitää perinteitä kunniassa!

Wanha Willähti -kerho on Villähteen kylän (Nastolassa) miesten ja naisten perustama porukka, joka vaalii paikallista kulttuuriperinnettä. Toimimme osana Villähteen Nuorisoseura ry:tä.

Talkootyö ja yhdessä tekemisen ilo ovat kerhomme kantavia periaatteita. Joka kolmas vuosi järjestämme Perinnetapahtuman Villähteen koulun piha- ja sisätiloissa. Ensimmäinen Wanha Willähti -Perinnetapahtuma oli vuonna 2007 ja seuraavan järjestimme 19. - 20.6.2010. Kantavana ajatuksena näissä tapahtumissa on ollut tuoda esille perinteisiä kädentaitoja, työmenetelmiä, laitteita ja koneita. Pyrimme luomaan lämminhenkisen innostavan ja iloisen perhetapahtuman, johon voi koko perhe vauvasta vaariin tulla viihtymään, tutustumaan perinteeseen ja tapaamaan ystäviä ja tuttuja. Seuraava Wanha Willähti-Perinnetapahtuma järjestetään 15.-16.6 2013.

Tarkoituksemme on myös houkutella ulkopaikkakuntalaisia käymään ja huomaamaan, kuinka mukava paikka Nastola on myös asuinkuntana. Kunta onkin ollut alusta saakka mukana tukemassa toimiamme ja esittelemässä palvelutarjontaansa.

Wanha Willähti -kerho toimii aktiivisesti myös tapahtumien välillä ja muun muassa aktivoi jäseniään huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan ja kunnostaan. Kerho on avoin kaikille perinteiden vaalimisesta ja yhdessä tekemisen riemusta kiinnostuneille. Asuinpaikkakunnastasi riippumatta olet tervetullut toimintaan mukaan. Ainoastaan Villähteen Nuorisoseura ry:n jäsenyys on yhdessä sovittu vapaaehtoinen velvollisuus (jäsenmaksu vain 7€/vuosi).

MALJA YHDESSÄTEKEMISEN ILOLLE!

Seppo Pihlajamäki
Wanha Willähti -kerho, puheenjohtaja
Villähteen Nuorisoseura ry

 


 

WW-kerho tuki Matti Hämäläistä Special olympics kesämaailmankisoihin
Ateenassa 20.6 -4.7.2011 Matti toi mitaleita roppakaupalla kuten kuvasta
näkyy. Ohessa Matin kiitoskortti tukijoille.

>> Matin kiitoskortti

WW-kerho onnittelee Mattia hienosta saavutuksesta.